yrtit

Vehreää herkkua

Nyt kun kesä yrittää kovasti tuolta hiipiä, on pihamme samalla puhjennut upeaan vehreyteen. Me tykkäämme Villalla piipertää puutarhassa ja kasvattaa itse omat yrttimme ja muita pieniä luonnon antimia. Tarkkaavaisimmat vieraamme ovatkin jo bonganneet pihan sivustalta yrttilaatikkomme!

Tänä kesänä meillä kasvaa pihalla omasta sadosta timjamia, rosmariinia, minttua, ruohosipulia, kelta- sekä mustasinapinsiemen versoja, sarviapilan versoja, mustaherukkaa sekä mansikkaa! Mikäs onkaan sen mukavampaa kuin saapastella pihalle kesken päivän saksimaan omasta puutarhasta yrttejä ruokiin asiakkaidemme iloksi. Näistä kun voi olla aivan varma että niissä ei ole käytetty minkäänlaisia torjunta-aineita tai mitään muutakaan luonnotonta. Ja itse kasvatettu kun tuppaa maistumaan aina jostain syystä paremmalta😉

Kukkaloiston puhkeamista meillä vielä odotellaan, myyntipalvelumme innokas viherpiipertäjä kylvi nimittäin pihallemme tuoksuhernettä kuukausi takaperin räntäsateessa. Niistä toivon mukaan kasvaa lähiaikoina kauniita, värikkäitä ja huumaavan tuoksuisia kukkia ilahduttamaan asiakkaitamme ja pikku pörriäisiä. Tällä hetkellä vain näyttää siltä että ”osassa siemenistä on ollut hieman vikaa” kun vain puolet istutetuista siemenistä lähti itämään. Liekö vika istuttajassa, säässä vai siemenissä.